tiistai 29. syyskuuta 2015

tokoa / paimennusta / tokoa / paimennusta / ...

Ei se lajin vaihto nyt hetkessä tapahdu, mutta allakkaan on kummasti tullut enemmän ja enemmän tokoiltoja. Ehtii tässä kuitenkin vielä Seutulaan, Pukkilaan ja Somerolle ajelee paimentamaankin.

Syyskuun lopulla ollaan panostettu oikein ajan ja työn kanssa hakukaariin, jota myös 26.9. Pukkilassa treenattiin. Kuvassa Merja Ruun kanssa tolppakoirakkona ja Ripa suorittaa nostoa.


Kaarelle lähtee hyvin ja kaari on avoin ja lavea, mutta loppuosa vielä hiven ahdas ainakin treenien ensimmäisessä kaaressa. Muistutuksen jälkeen tekee jo huomattavasti paremmin.
Nosto voisi olla rauhallisempi ja reagointi laydown / odota -käskyihin saisi olla nopeampi ja ilman lisäkäskyjä.

Häkitykset on toinen treeniteema. Toivoisin Ripan ajan kanssa ymmärtävän mitä tulisi tehdä ja tarjoavan edes pikkasen oma-aloa häkityksessä. Toistaiseksi tehdään useimmin väännön kanssa ainakin lampailla, joille häkitys on uusi juttu. Onnistuu kyllä hyvin lampailla, jotka tottuneet häkitykseen, mutta niiden kansaa puuttuukin sitten tekemisestä haaste :)

Toisto ja Sumiakin pääsivät lampaiden pariin 26.9. Pukkilassa.
Toisto on kyllä kiva ja toimii hyvin auspaimaisesti huumorilla, toistaiseksi. Jatketaan pentuhömppää jälleen 25.10. Somerolla Toiston kanssa.
Sumia on työnarkomaani jo nyt. Pysäyttelee mielellään eli kampee aina eteen. Pukkilassa saatiin rikottua tuota toimintamallia ja on se jo nyt aikas pro, mutta hömppä jatkukoon edelleen.

***

Tokon hallitreenit starttasi 28.9. Racinel Areenalla. Oli todella hyvät treenit ja ihan paras lahnaporukka - tottakai.
Ripa teki seuruuta hyvän peruutuksen kera (ekaa kertaa muualla kuin kotona), onnistuneet kaukot, hyvän ja rauhallisen tunnarin sekä PI ja PM sekä siitä LT -yhdistelmän. Kaikki meni ihan nappiin ja pallopalkka oli riittävä.

***

Neakin kävi kotona ja koko lauma kasassa <3 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ripa agiliitelee

Virallisestikin sain lääkäriltä agilitykiellon syyskuussa, mutta onneksi Sari S otti Ripan agilityohjaajan paikan jo treeneissä kesällä ja nyt syksyllä myös kisoissa.
Tiistaina 8.9. HSKH agiepikset eivät paljon luvanneet la 12.9. BATin kisoja ajatellen, mutta kaksikko oli kuitenkin kisoissa kahteen kertaan sijalla 3 tulokselle 5. VAIN yksi rata meni HYLlyksi.
Keskiviikkona 16.9. HSKH agiepikset jo aika kivat ja paremmalla mielellä KKK:n kisoihin la 19.9., josta hypäriltä tulikin sijalla 3 LUVA !! Hyvä Sari ja Ripa !! Muut radat todella hyviä HYLlyjä. Missään radalla Ripa ei haahuillut ja oli kokoajan Sarin kanssa sekä vauhtiakin jo löytyi ihan mukavasti. KIVAAAAAA !

ps. mainittakoon että lääkäri erikseen antoi luvan paimennukseen - lucky me ! 





Vuodenajan myötä lajit vaihtuu

Kai se on pikkuhiljaa myönnettävä, että tässä ne nyt on tämän vuoden (kesän) paimennukset - huoh ! Vaikka koville ottaa. Pikkuhiljaa kesälampit paikasta kun paikasta on viety teuraaksi jne. ja jotenkin allakkaan syntyyn ISO hole, mikä täyttyy onneksi tokosta ja varsinkin pentujen kanssa puuhailusta :)
Ei me suinkaan koko paimennusta talvellakaan haudata, sillä onhan aina Woollandia ja PSF, jotka palvelee hyvin läpi vuoden - onneksi. Seuraavat treenit jo sovittu 26.9. ja 29.9. sekä 25.10. ja siihen väliinkin mahtuu jokunen. Jokunen treenikerta on myös pennuille.

Toisto toimii jo ihan kivasta: malttaa odottaa istuen ja tulee lampaille kun kutsun sekä keräilee ja pyörittää hyvin ja rauhallisesti - pentumaisesti. Välillä syö papanoita, mutta palaa hyvin hommiin. Sytyttely vielä jatkukoon.

Sumia "heräsi" paimennukseen hyvin elo/syyskuun vaihteessa. Laitumella alkuun hyppi ja juoksi vain mun rinnalla sekä puri lahkeista (mikä ei ole Sumian tapa), yhtäkkiä tajusi mikä on homman nimi ja lähti kiertää lampaita. Pikkasen otti sydämestä, kun pikkarainen työsti isoja tyttöjä ihan tosissaan. Perjantaina 18.9. kävin Sumian kanssa näyttäytymässä JS:lle, joka totesi että hyvä siitä tulee. Silmää käyttää jo nyt paljon ja siihen tulee kiinnittää huomiota ettei jumi. Ajan kanssa edetään ja toivotaan, että osaan kouluttaa Sumiasta itselleni kelpo paimenen. Onneksi kesällä suunta kohti Kiteetä ja Next Step -kurssia

Harjoitus ei tehnyt meistä (Ripasta ja minusta) "mestareita" (vielä) tänä vuonna, mikä kyllä pikkasen ketuttaa, mutta toisaalta olen todella motivoitunut ensi kesään eli ei ollenkaan lannistuta.
Kauden viimeisimmäksi PAIM-kisaksi jäi Someron kisat 15.-16.8.
Lauantaina lampit karkasi - kas kummaa - heti alussa ja se oli sitten TAAS siinä.
Sunnuntaina saatin todella hyvällä radalla kasaan VAIN 112 p/EH. Tuomari antoi jo pikkasen ymmärtää suullisessa arviossaan, että ERI olisi tulossa, mutta arvostelulomakkeesta sain lukea lopullisen tuloksen. Ripa toimi kuin kone ja oli mahtava tehden parhaimman poispäin ajon ikuna. Radan lopussa ei ollut yhtään väsynyt ja olisi mielellään jatkanut hommia.
Pariin kisaan vielä yritettiin saada paikkaa, mutta valitettasti olivat täynnä. Joten se siitä...

Kesän PAIM-kisoja ajatellessa päätin rohkaistua ja kirjoittaa SKL Paimennuskollegioon ajatuksia kisoista: kisamaksut korkeita, kisoja vähän ja harvat pääsevät, kisapaikkoja vähän jne. Paljon olisi vielä parannettavaa, jotta kisat palvelisivat rivipaimentajia hyvin. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ...

Ensi viikosta kuitenkin enemmän aikaa tokolle ja vähemmän (valitettavasti) paimennukselle.