sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Katsaus viikkolle 51

Maanantaina otettiin vähän kevyemmin.
Tiistaina Nea sai houkuteltua Vuokkoset Areenalle yötreenailuun, jolloin treenit päättyi 00.13 ja olo olikin vähän ZZZzzzz. Mukaan otettiin myös Donny, joka reenasi samalla kentällä Jokun ja Nean kanssa samanaikaisesti eikä yhtään häiriintynyt. Todella upee hetki ! Lelun palautusta liinalla otettiin ja on paranemaan päin. PA paikkaa vahvistetaan niin, ettei oikea etutassu tule mun kengän kärjelle. Stoppeja otettiin myös siivekkeen kierroin. Suhde on jo muodostunut aika vahvaksi ja D:n työmotivaatio on hurja !
Ripan kanssa oltiin kentällä samaikaisesti Maaretin ja A:n kanssa eikä Ripakaan yhtään ottanut häiriötä muista kentällä reenaavista. Ripan vire oli ylikorkea ja seuruussa tulee ihan eteen ja poikittaa, mihin tulee nyt pikkuhiljaa puuttua, mutta siten ettei seuruun hyvä vire kärsi.

Keskiviikkona oli tehistreenit ja Charlotte oli suunnitullut kaksi kivaa temppurataa. Oma fiilis oli kerrankin ihanan rento, mikä heti näkyi Ripan ja mun tekemisessä. Ripan häntä heilui ja sillä oli todella hauskaa. Oli hyppysarjan päässä nouto, kaukot, seuruu, seuruussa istu ja ruutuun lähetys. Tokalla radalla oli seuruuta ja piruetti tehtiin aina liikkurin käskystä. Lt jossa matkan arviointi ja lopuksi vieraan lelun tuonnit määrätyltä matkalta. Todella hauskoja juttuja toteuttaa ja tuli hyvät onnistumiset. Ripan etutassujen ylimmät anturat kärsi pintavauriot lt:n stopissa eli kyllä oli hyvä maahanmenoa <3
Vielä illan päätteeksi päästiin Juuson aksareeneihin. Juuso ei itse ollut paikalla, mutta Suvi koutsasi. Ripa oli vähän vauhdikas ja pikkasen liian laajat kaaret - oliskohan jo väsy vienyt parhaimman keskittymiskyvyn (?).

Torstaina otettiin rennosti.

Perjantaina taas Donny mukaan ja tokotreenien vedon jälkeen omatoimitreenit.
Ripalle lt:n stoppeja siivekettä kiertäen, OK mutta kiertää siivekkeen aika kaukaa ja vähän laiskasti/vetelästi mutta laukalla, joten en puuttunut. Stopit ihan jees.
Noutoja tulee palastella jotta vahvistuu edelleen nostot, palautus vauhti ja eteen tuomisen oikea paikka.
Seuruussa ylivireys, joka lisää ääntelyä ja taas on edessä poikittaen.
Kaukot sujuu mallikkaasti riman kanssa. Matkaa saa olla reilusti yli VOI luokan.
Donnylle lelun palautusta jälleen. Nyt annoin voittaa lelun taistelussa ja hyvin tulee jo minua kohti, vakkei lelu ihan "käteen" asti tulekkaan. Ei kuitenkaan rallattele. Seuruuta myös viilattiin ja luoksetulon stopit, joita heti alkaa ennakoimaan, joten pitää varoa !

Lauantaina oltiin hakuilemassa Landbossa. Donny pääsi tallomaan aluetta ja otti kaiken irti ja juoksi sinne eiku tälle tai siis tonne, huoh :D Välillä kantoi jotain mikä oli oksan ja puun välistä.
Ripalle otettiin neljä pistoa siten, etten mennyt ollenkaan piiloille vaan ukko palkkasi heti kun R löysi ja kutsuin sitten takaisin keskilinjalle. R lähti aina TOSI hyvin ja itsevarmasti. Kyllä Ripa osaa vaikka joskus vähän mörköileekin.

Sunnuntaina tokon lahnatreenit. Ripalla alkuun ruutu, johon kentän mittainen siirtymä ja tosi hienosti tuli mun kanssa. Vauhti oli ruudulle hyvä, huusin maahan liian aikaisin ennen ruutunauhan ylitystä eikä R pysähtynyt, prkl ! Nooh, koira oli hyvin ruudussa ja seuruuseen tulo oli vauhdikas ja lelupalkka siitä. Tehtiin muutama toisto jotta selvennettiin sitä maahan menoa, mutta sitten jo kärsi vauhtikin :p Hyppynouto muuten ok, mutta se palautus on vaan vino. Palautuksen treeniin mukaan polvitönäisy, jotta korjaisi paikan itse sekä erilaiset palautuskulmat. Metallinoudossa eikä kyllä jää epäselväksi kapulan yök yök, vaikka sen suuhun ottaakin, palkkasin heti noston jälkeen. Sitten funtsattiin sitä seuruun paikkaa porukalla ja päädyttiin, että teen aina lievän mutta tiukan käännöksen vasemmalle ja heti PA kun R tulee liian eteen/poikittaa sekä palkka takaa oikeasta kädestä mikäli korjaa takapään. Takapään jumpat nyt myös käyttöön. Kaukot näytti hyviltä riman kanssa ja nyt myös ilman rimaa. Kokeilaan siten että joka vuorotellaan rimalla ja ilman.
Donny pääsi jälleen reenimään ja kas kas lelun palautusta liinassa. Mirjami avusti ja kehui koiran edistymistä, jihaa! Hyvä siitä tulee. Seuruun käännöksi katsottiin ja paikkaa. PA paikka näytti nyt hyvältä, jokusen kerraan oik etutassu tuppaa liian eteen. Oik käännös aika kiva, mutta vasemman kanssa pitää edelleen tehdä töitä - takapään käyttöä treenataan ! Hyppy otettiin ihan uutena ja hyvin ymmärsi. Mirjami oli palkkaamassa hypyn takana ja kivasti lähti käskystä ja palasi takaisin kutsusta. Siitä sekin alkaa. Loppuun otettiin lt, mikä oli vauhdikas.

Viikon kohokohta oli piparihaaste, jossa Ripa oli ylivoimainen onnistuen heti ekalla yrityksellä. Muut vain söivät suustaan piparinsa, joten piti keksiä jotain muuta ja tältä tuo sitten näytti              

Donny oli koko viikonlopun kylässä. R ja D ystävystyivät vihdoinkin oikein todella riehaantuen sisällä juoksemaan 110 lasissa ja ihan täys hulabaloo siitä syntyi, mutta osaavat nuo kaverukset ottaa vähän rauhallisemminkin. On ne vaan MAHTAVIIII !


maanantai 16. joulukuuta 2013

Viikon 50 treenisaldoo

Tiistaina 10.12. päästin kahden koirakon agilitytreeneihin paikkaamaan poissaolevia. Oli tosi kivaa kirmata ensin Maisan kanssa, joka on kuuliainen ja menee juuri sinne minne näytetään ja vauhtikin on mulle sopiva. Maisan kanssa syntyi heti 0-rata. Rämäpää-Ripa taas menee...menee ja mä jään...jään, mutta kyllä oli opettavaista pikku säätöä ja uusia kuvioita. Toiselle sama ohjaus sentin päästä ja toiselle kilometrin -molemmat onnistui.

Ke 11.12. Marin tehistreenit
Tosi kivat tehistreenit: Ripalle kerrottiin namin voimalla, että ollaan hiljaa lt odotuksessa, heti tajus ja olipa hieno mies ! Seuruun piippauksiin otettiin rauhoittumista ennen liikettä ja namipalkka ja sitten liikkeelle, tämänkin osu ja uppos. Sitten treeniohjeita noutoon.
Ripankin mielestä hyvät treenit, mutta ihan liian lyhyet :D

To 12.12. pissatarkki
Nea vei jälleen ystävällisesti Ripan pissanäytteen Keravan Ell. Pissa oli vihdoinkin puhdas, eikä kiteitä löytynyt. Nyt jatketaan karpaloiden antoa aamuruuan yhteydessä ja seuraava tarkki 01-02.2014.

Su 15.12. Agilitykisat, Hyvinkää ja tokotoko Vuokkoset Areena
Kaksi agilityrataa, joista eka rata ihan uskomaton suoritus ja puhdas vikalle hypylle asti, joka sitten piti kiertää ja siitä 5. Kepit siis onnistui.
Toka rata meni kovaa ja kaarteet sen mukaiset, tiukka hyppy ja rima alas, mutta ne kepit kepit ONNISTUI !! Eli 0-tulokset niin lähellä - ja kuitenkin niin kaukana.
Vielä samasiena iltana Vuokkoset Areena :lla tokotreeniä ja Donnykin pääsi osallistumaan aksatreenailunsa jälkeen lelun palautusta ja seuruun pa. Ripalle lt:n odotusta namiavuin, merkkiä, ohjattua sukkia noutaen, ruutu ja kaukot mahtimatkalla (rima apu).
Ripan ruutu oli hauska: Lähti vauhdilla ja meni maahan heti kun käskin eli pylly minuun päin. Ajattelin että tosta on vähän vaikee tulla takasin seuruuseen, mutta mitä viel. Miks parhaat (=hauskimmat) jutut tapahtuu aina kun ei ole kamera matkassa.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Treeniä, aksakisaa ja "koirahoitolaa"

TOKOn osalta piti ke 4.12. olla kisaharkka, mutta valitettavasti moni ryhmäläinen oli poissa ja tehtiin vähän sitä sun tätä ja tältä se meidän tekeminen näytti :
AGILITYn osalta samaisena iltana ke 4.12. päästiin Juuson ryhmään treenailee valsseja ja niitähän riitti - pää meni pyörälle :) Oli todella kivaa treenata "vanhassa" ryhmässä - toivottavasti pääsen toisteki tuurailee.
PORSKin kisapäivä Vuokkoset Areenallla koitti pikemmin kuin uskoin ja kisat oli ohi vielä nopeammin. Ekalta radalta 5 - kas kas kepeiltä, sija 7/38 ja toka rata HYL. Ripalla oli hyvä vauhti eikä karannut käsistä, mikä sinänsä hyvä suoritus. 
Vielä yhdet kisat ennen vuoden vaihdetta :)
HAKUtreenit la ap oli kivat. Ripalle tehtiin 4 pistoa enkä itse mennyt ollenkaan maalimiehelle vaan katsottiin, että menee loppuun asti ja pysyy maalimiehellä palkan ajan. Hyvin meni :) Josko saataisiin tuo maalimieskummajainen pois päältä.  
HOITOLAn pitoa tai siltä se on ainakin tuntunut. Mitäs se nyt viides koira enää tässä laumassa tuntuis. No ei tuntuis jos se ois ihan mikä tahansa muu kun Mr Donny, jolla pikkasen tuota virtaa riittää ja rauhoittuminen on aikas vaikeeta - välillä. 
To iltan otettiin takapihalla lelun palautustreenit liinassa ja osin ihan hyvin onnistumisiakin. Mutta ilman liinaa ei sitten mitään toivoa. Iltalenkillä treenattiin luoksetuloa ja sehän toimi hyvin. D oli oikein kuuliainen eli toivoa on. Yö meni vaivatta, häkissä.
Pe aamusta pellolle juoksee ja purkamaan energioita. Pellolla oli toinenkin koiralauma eikä D yhtään tuntenut vetoa sinne, vaikka alkuun sinne päin häröilikin. Hyvä koira, taas. Pellolla juoksemin jälkeen lähdettiin hakumetsään, jossa D oli vain autossa ja pääsi lopulta Ripan kanssa lenkille.
La D oli turistina hallilla, kun kisasin Ripan kanssa ja alkuun häröili muita koiria, mutta kun niitä oli kisapaikalla paljon niin lopulta rauhottui. Hallin sisällä oli hyvät keskittymistreenit leikkiin agilitykisaradan vieressä, leikkivät ja juoksevat lapset oli pahempi häiriö. Loppulenkki Ojangon maastossa vapaana meni jälleen mallikkaasti, vaikka vastaan tuli koirakkokin.    
Sisällä ollaan iltatreeneissä otettu mm seuraamispaikkaa ja AVO-kaukojumppaa.
D:lle treenisuunnitelmaan: remmirähinä pois, hyppiminen ihmisiä vasten pois, ainakin bussi nro 87 renkaisiin pyrkiminen pois, juoksevat lapset saavat juosta, lelulla yksin rallattelu loppu, ohjaaja arvokkaammaksi kuin muut, luoksetulemisen vahvistaminen, rauhoittuminen sisällä.
Ja on se kyllä huippukiva kaveri !!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Toisinaan kulkee ja toisinaan ei - HÖH !

TOKO
Alkuviikon tehokuurissa oli
* pitotreenit; R on innossaan kun näkee mitä tullaan tekemään, itsevarmuus on vähentänyt piippausta nostoissa, mutta heti tulee piippaus kun tulisi suorittaa palautukseen asti eli tähän panostusta
* kaukotreenit; edelleen käytetään rimaa takatassujen edessä ja hyvin menee matka kuin matka. Vaihtojen vauhti on ok ja R on itsevarma - ei mitään epäröintejä
* ohjatun noudon alkeet ns sukkatreenit; hauska uusi treeni jota päästiin myös Vuokkoset Areenalle treenailemaan isommassa mittakaavassa ja tosi hieno suoritus !

Tehistreenit ke 27.11. palkkaamattomuus-teeman hengessä olikin sitten ihan epäonnistunut kokonaisuus. Pää puskaan, ei kommentteja !

Palautustreenit kotona to 28.11. tehokuuriaiheiden parissa ja pikkasen kohentui mieli. Sekä Vuokkoset Areenalla pe 29.11. ja kyllä tuli hyvä mieli. Niiin hyvä vire ja ei mitään häröä mistään - ai niin eihän siellä ollut muita. Joskus kun saisi siirrettyä kaiken tuon perjantaitreeni fiiliksen muuhunkin treenaamiseen tai kokeeseen, buaaah :D

La 30.11. oli vuorossa meidän toiset esineruututreenit. R lähtee tosi hienosti ruutuun ja työskentelee sinnikkäästi, mutta tuominen on pikkasen tahmeeta, johon saatiin uusia vinkkejä.

AGILITY-kisat
Su 1.12. HSKH ry:n aksakisat Andreas Virtasen radoin. Ekarata oli ihan jees aina kepeille asti, jossa meni hyvin ekaan väliin, mutta sitten "plink plink" ja tuli ulos. Videonauhalta katsottuna näkee, että tuomari  liikkuu ja R jää tuijottamaan ja kepit keskeytyy, pah. On se niin häröherkkä. Sitten tuli vielä puomin ylösmenolta kontaktivirhe ja lopuksi tokavikalla esteellä HYL.
Toinen rata oli kinkkinen, saatiin kuitenkin VAIN 5 ja mentiin ajan rajoissa, vaikka R karkasi käsistä. 5 tuli pikkasen kyseenalaisesta puomin kontaktivirheestä. Nooh, nolla antaa siis odottaa ehkä yli vuodenvaihteen. Tavoite valuu kohta käsistä.

PAIMENNUSTA
Maanantain 2.12. lepopäivän jälkeen päästiin ti 3.12. Somerolle paimentamaan. Ripalle tehtiin ensin isolla lautumella kuljetus ja sitten poispäin ajoa, jossa Ripan epävarmuus ilmeni piippauksin. Osin oli jo ihan hyvää suoritusta, mutta aika herkästi lähtee kaartamaan lauman eteen, joten suuntakäskyt tulee olla vain kevyt vas / oi -äänteitä. Kunhan varmuus kasvaa nin piippauskin vähenee.
Toisella kierroksella otettiin hakukaaria kolmen tolppakoiran kera. Tässä myös Ripa piippaa varsinkin, kun meidän suuntaan lähetetään koira, jonka ohjaaja joutuu komentamaan koiraansa voimakkaasti. Tuolloin R jopa jätti paikkansa. R on hyvin päässyt ajatuksesta kiinni ja kaaret ovat jo paremmat ja kivasti jää lauman taakse kattaen koko lauman. Tästä jatketaan vuoden 2014 alusta (vasta!).           

Ja mukana olivat myös bc Jäärä-Joku ja Sosiaalisuuden huippu-Donny, joilta videooo:
JOKU: http://www.youtube.com/watch?v=1acXs0ZuhhM&feature=youtu.be
DONNY TULOSSA