maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kitee ASCA stock dog trial July 27.-28.7.2013

Tämä päivä koitti aiemmin kuin olin toivonut ja epätoivo löi päin näköä, auts. En ollut todellakaan valmis tähän koitokseen. Innoissani olin kuitenkin ilmoittautunut mukaan Miimin kannustamana ja nyt koitoksen aika oli käsillä.
Ripa oli tehnyt reilu vuosi sitten ASCAn radan epäonnistuen siinä pienillä sylilampaillakin, joten tavoite oli vain hyvä treeni vieraassa paikassa vierailla lampailla.
Matkaan lähdettiin perjantaina ja Villa Taivaannastaan http://www.taivaannasta.com/ saavuttiin noin klo 4 ip. Miimi oli varannut huoneet ja iso kiitos siitä hänelle ! Yövyttiin neljän hengen huoneissa, joissa ei kuitenkaan ollut kuin 2-3 ihmistä koirineen. Ripa nukkui autossa, koska oli lämpimässä huoneessa levoton.
La aamusta auton nokka kohti Pia Hjerpen maatilaa ja kisoja, joissa tuomareina olivat  Andrea Hoffmann USA:sta ja Anneke de Jong Hollannista.
Molempina päivinä alkuun menivät ankat, joiden paimennusta en ollut ikinä nähnyt ja ihan kivalta näytti, jopa niin kivalta että päätin joskus kokeilla Ripallakin. Sitten olivat vuorossa lampaat ja osittain aikataulullisesti päällekkäin naudat. Nautoja en juurikaan ehtynyt nähdä (pahus), kun piti omaa vuoroa ja toisten suorituksia katsoa lampailla.
Olin laatinut jonkinmoisen suunnitelman, mutta kun näin kisalampaat kaikki suunnitelmat karisivat. Olihan liikkuvia ja osin isoja sekä raskaita lampaita. Pelkäsin jalkojen puolesta nyt ihan tosissaan ja vielä enemmän kuin yksi loukkasi polvensa lampaan syöksyessä päin kovaa vauhtia. Pieni paniikki alkoi ottaa ylivallan.
Lauantaina vuoroni oli 6. ja vuoro lähestyi uhkaavasti. Eli ei muuta kuin areenalle. Ajatuksena oli vain kontrolloida koiraa mahdollisimman paljon ja rauhoittaa tilanne heti alussa. Otto häkistä sujui loistavasti ja sitten yllättäen unohdin koko kisan ja keskityin 110% radan suorittamiseen muistaen monet hyvät opit.
Häkistä oton jälkeen lampaat painelivat heti hurjaa vauhtia karkuun. Odotin Ripa maassa mihin lampaat asettuvat ja lähestyin niitä antaen suojaa, kun koira kaartaa taakse. Heti koiran ollessa vajaassa tasapainossa astelin itse taaksepäin ottaen lampaat haltuun ja koira seis/maahan. Nyt oli kiva tuttu tunne, jihaa !
Sitten vaan menoksi. Eka portti ok, toka portti ok, mutta sen jälkeen melkein kaikilta lampaat karkasivat varikolle. Minä en halunut niiden tekvän niin ja asetin Ripan etuviistoon estämään lampaiden syöksyä varikolle ja onnistuin siinä todella hyvin. Häkitys meni myös hyvin.
Tuloksena oli huikea sija 2. pisteillä 86 ! Vau !
Sunnuntaina uusi yritys ja vuoro oli vasta toka vika, joten odottamista riitti ja paineet alkoivat kasaantua varsinkin, kun olin lupautunut antamaan Ripalle enemmän vapauksia eli ei koiraa mahaan ja vähän lisää omatoimista työskentelyä, joten suunnitelma  B tai mikä sitten lie.
Alku oli aikas vastaava kuin lauantaina, mutta sitten porttien 1 ja 2 välissä oli säätöä, joka kuitenkin meni lopulta ok ja portin 2 kuljetus varikolle oli tosi kiva. Häkitys oli sitten ihan syvältä, kun en oikein suunnitellut ja avasin häkin ovea ihan liian niukasti, jolloin ensimmäinen lammas "ui" portin ja pressun väliin. Onneksi pääsi pois, mutta ihan turha moka ja pisteitä karisi :(
Tuloksena oli kuitenin huikea sija 3. pisteillä 83 ! Vau !

Ripa on nyt TK1 TK2 Mi Sombra Captain Cook STDs

Kiitokset saavutuksista kuuluu ehdottomasti treenipaikoille Hilu/Kausala, Marika ja Kimmo/Somero, Aino/Vantaa ja Leena/Sipoo, joista opit ja pienin pieni kokemus on saatu, sekä Miimille ja Hannalle jotka kannustivat osallistumaan.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Esineitä Haltialan metsässä, aksaa, paimennusta, hakua ja tokoa

Näitä kaikkia on harrastettu viikkojen 28-29 aikana.

Hannan kanssa oltiin ma 8.7. Haltialan metsässä esineruutu treeneissä. Kävellessä metsään tuli vastaan peuralauma, joka pikkasen häämensi Ripaa, mutta ei aiheuttanut mitään tunnepurkausta esim jahtiin. Hyvä niin ! Minulle, joka en ollut perehtynyt esineruutuun yhtään, tuli yllätyksenä ruudun koko. Alkuun en mitenkään voinut kuvitella, että koira löytäisi sieltä yhtään mitään, mutta toisin kävi, sillä Hali löysi kaikki kolme esinettä hyvin.
Ripalle tehtiin alkeistreeniä, jossa Hanna kutsuen juoksi metsään esine kädessään ja sitten yllättäen heitti sen, jonka jälkeen heti vapautin Ripan tuo-käskyllä. Löysi vaikka epävarma olikin alkuun, mutta loppua kohden paransi vain vaikka treeni vaikeutui. Näitä täytyy ottaa lisää. Hanna oli todella mukava (hauska) treenikaveri - eläytyi 110% rooliinsa :D

Ti 9.7. tehisaksaa
Nea kävi Ripan kanssa Elinan vetämissä aksan tehistreenssä ja yllättäen Ripa toimi vallan mainiosti. Sai kehuja <3 ja Neakin oli todella tyytyväinen jopa niin tyytyväinen, että ilmottiin kisaan 4.8. kolmelle radalla. Minä en vain pääse paikalla, koska silloin Ripa ei "kulje". Lykkyä heille kisaan !!

Ke 10.7. Juuso-aksaa
Vihdoinkin saatiin nolla-rata aikaan. Minä olen niin ylpeä tietty Ripasta, mutta itsestänikin että vihdoinkin onnistuin. Onnistumisen tunne kesti pitkään - aina seuraaviin 17.7 treeneihin, jotka sitten olikin niin vaikeat takaakiertojen kera, ettei mitään onnistumisen mahdollisuutta - vielä !

Pe 12.7. Sipoossa paimennettiin tai siis EI
Sain vinkin johon tartuin kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Niin kortilla on hyvät, uudet ja läheltä löytyvät treenipaikat. Paikassa lentävät Askolan Heljän lampaat, jotka eivät oikein kunnioita koiraa tai ohjaajaa. Jalat kovilla kun lampit työtyvät ohjaajan läpi. Minulla oli suunnitelmissa häkkitreenit, mutta ei noilla lampailla niitä Ripan kanssa voitu tehdä. Ripa ja minä olimme ihan kuutamolla ja tuomio kuului : "Ripa ei osaa paimentaa" Siis pari treeni vuotta valui ihan hukkaanko ? Kotiin miettimään ja murehmitaan ja  ...
Uusi yritys su 14.7. 
Nyt jo meni paremmin, piti vain itse liikkua nopeasti tai siis sataa tai mahan alusta jalkoja täynnä eikä varsinkaan saanut kaatua. Ihan iisejä hakuja, tasapainoilua ja pikkasen käännöksiä. Ei siis mitään extreme-juttuja. Tuntui ihan hyvältä, joten jatkoa seuraa.
Pe 19.7. taas mennään ja kovaa
Alku oli todella tahmeaa. Laumassa ollut texel-lammas oli sen verta kärttynen akka, ettei enää suostunut liikkumaan mihinkään päin ja se joutui lopulta ulos. Kainuun harmaat jatkoivat hommia, mutta niillähän nopeutta ja äkkinäisiä liikkeitä riittää, joten haaste tuli heitettyä kehään. Nurkka oli niiden suoja ja sieltä otto kävi Ripalle liian tukalaksi vaikka kerran näyttikin hampaita - siis naurettavan hienovaraisesti, my gentleman.
Lopulta päästiin vauhtiin ja samaa treeniä kuin viimeksikin ja hyvä niin.

La 13.7. hakua Jusslassa
Neljä pistoa ties missä ja kaikki löytyi ja hyvät ilmasutkin irtosi. Ripan perussetti - I love <3

La 20.7. hallitokoa Ojangossa 
Mirjamin kanssa kimppatokoa hallissa. Tehtiin yhdistelmäkenttä kahdesta ja tilaa oli. Ripalle otettiin liikkeet, jotka tulossa 31.7. näyttökokeeseen: seuruu, ruutu, kaukot ja hyppynouto. Pm ei tehty.
Seuruu oli iloista ihan alkoi itseänikin hymyilyttämään, kun kuulin kuinka Ripa läähätteli. Siitä tietää että häntäkin heiluu ja kivaa on. En siis viitsinyt puuttua jokaiseen kontaktin putoamiseen.
Ruutu oli alun osalta loistava, mutta seuraa-kutsua tulee treenata, kun ei oikean ymmärrä mihin pitäisi tulla - ampuu pikkasen ohi ja haahuilee.
Kaukot otettiin rima-avuin (lista etutassujen takana) ja oli loistavat. Pikemminkin liikkui pikkasen taaksepäin kuin eteen. Olen näistä erittäin tyytyväinen, vaikka olikin apu niin liikkeradat olivat juuri sitä mitä ollaan haettu, jeee !
Hyppynouto oli vähän "yök vieras kapula" -juttu ja sitten heittokin meni vinoon eikä apuja annettu, niin juoksi ohi esteen. Palautus on minuun törmäys, johon en edelleenkään ole puuttunut. Uusittuna oli ihan jees paitsi palautus, mutta olkoon kunhan tuo hyvin ilman irvistelyä tai pudottelua.
Joten kaikkinensa olen ihan tyytyväinen, jos edes noin menisi näyttökoe ensi viikolla.

ja vielä ti 23.7. paimennusta Somerolla
Kivat "tutut" lampit, joille häkki heilahti tai sitten ei, ainakin yritettiin. Lampit laitumelta haltuun ja häkkiin, done. Lampit häkistä ja yksi pääsi karkuun ja loputkin pääsi karkuun, done. Lampit jälleen nöyränä haettu ja kuljetettu laitumella leppoisassa tunnelmassa ja vauhdissa sekä vielä yksi häkitys, joka kaiketi onnistui toisella yrittämällä, done.
Toinen setti olikin ihan uusi tolppatreeni - ihanaa ! Ripa sai ottaa lampit häkistä, hienosti done ! Kuljetus ja tolpalle. Toinen koirakko hakukaareen ja lampit heille, heidän kuljetus ja he tolpalle ja Ripa hakemaan. Ja nyt meni tassu suuhun, miten voi hakea lampaat, joita vartioi toinen koira ja lampit on vieraan ihmisen jaloissa. Pikkasen vaati neuvottelua/suostuttelua/yllytystä/apuja ennenkuin uskalsi. Onneksi paransi loppua kohden. 
Loppuun vielä häkitys, jossa yksi karkasi. Onneksi karkurikin saatiin häkkiin. Loppu hyvin kaikki hyvin ja näillä eväillä kohti viikonlopun kisoja Kiteelle. Paineita ei sitten oteta !




lauantai 6. heinäkuuta 2013

Ei siis yhtään mitään :)

Pieksamäki, Partaharju, Pätkäjussi 28.-29.6. SM toko
http://www.partaharjunopisto.info/index.php?option=com_content&view=article&id=92&Itemid=65
Täällä Munkan joukkueen leirissä yksi yö ja lauantaina tokon SM kisoissa turistina. Nea ja Maisa kokeissa. Olihan kuumat oltavat ja tuliaisena olikin yläkropan käryävä iho.

30.6.-6.7.
Mitään kovin ihmeellistä ei ole treenirintamalla tapahtunut. Otetaan vähän rennommin välillä.

Agilityssä käytiin normaalisti Juuson treeneissä keskivikkona agirodun rataa läpi ja hiivatin hyvin meni. Täytyy olla ylpeä koirasta. Kepit oli kompastus, mutta torstaina sekin saatiin korjatuksi. Nyt kepit vain palkkapurkilla motivaation saamiseksi ja vahvistamaan suoritusta.

Nilkka edelleen kiusottelee ja kipeytyy treeneistä, joten fyssarilla torstai aamusta ja todettiin nilkan olevan turvoksissa ja todella jäykkä. Nyt teippiä ja pikku jumppaa 16.7. asti. Jäykkyys tuskin kokonaan katoaa, joten nyt jos koskaa tulee harkintaan harrastuslajit jatkossa.

Tokon osalta päätös tehisryhmään hakemisesta tehtiin ja hakemus lähti. Jos ryhmään päästään, tulee eteen Juuson agilityryhmästä luopuminen, molemmta treenit jatkossa keskiviikkoisin. Katsotaan nyt ensin miten hakemuksen kanssa käy.

Tokoiltu ollaan jonkin verran eriasteisesti.
Treenit pe iltana Ojangossa Charlotten kanssa olivat antoisat uusien / kertaavien oppien kera.
Nyt treenataan :
* Pm ruokailun yhteydessä, asentoon kiinnitetään huomiota
* Seuruuta siten että koiran pudottaessa kontaktin/etääntyessä tms käännytään itse jyrkästi vastakkaiseen suuntaan, EI himmailla, kun koira jälleen hyvässä seuruussa -> palkka
* Lt siten että vahvistetaan jääviä ja vaaditaan hyvät jäävät mm kahden ihmisen välissä juosten, stoppi ja onnistuneesta palkka taakse / toppaa kiertäen sekä samalla ylläpidetään hyvää vauhtia eli läpijuoksut lelulle
* Kaukoissa otetaan "jumppaa" säännöllisesti pienissä erissä ja pyritään saamaan seiso-istu vaihto puhtaaksi
* Lelupalkalla kiinnitetään huomio siihen, että koiran irrottaessa lelun joutuu suoritamaan jonkun tehtävän (pikku seuruu/kontakit) saadakseen lelun uudestaan    

 Näillä siis uuteen viikkoon ... ja odottamaan paimennusta <3