sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tokotehis väliarvionti

Pidemmän tähtäimen tavoitteet, kesä 2014 / väliarvio 2.3.14
* ei ole treenikenttää voittanutta ! / on jo toteutunut hyvin, sillä Ripa jäisi mielellään kentälle eikä aina tule sieltä pois kuin namin voimalla
* kehitytään koirakkona yhteistyökykyisemmäksi lyhyen tähtäimen treenien kautta / tämä on työn alla edelleen, mutta jo esim kehään meno on ottanut suuren harppauksen, siirtymissä on vielä petrattavaa
* häiriöherkkyys minimiin / tätä on myös työstetty ja paljon ollaan edistytty
* koetilanne haltuun; saa jännittää, mutta reiluus koiraa ajatellen / kokeessa 25.1. tämä todellakin onnistui !! JIHAA!
* varmuus sekä treeneissä että varsinkin koetilanteissa / tilanne tuntuu kääntyneen siten, että varmuus kokeessa oli ok, mutta treeneissä ei eli vielä rentoa varmuutta myös treeneihin
* VOI I-tulos, enemmänkin kuin yksi olisi tervetullut / siis puolta pistettä jo vailla, jäi siis pikkasen parannettavaa kesää kohden

Lyhyen tähtäimen tavoitteet, syksy 2013 ja alkutalvi 2014 / välitavoite 2.3.14
* reakointi ensimmäiseen käskyyn; vahvistamista jatketaan, häiriönsietokykyä parannetaan / reakointi on parantunut PALJON, häiriöitä tarvitaan lisää
* pm asento valppaampi ja ei lipumista lonkalleen, ei nuuskimista; jatketaan kotitreenejä ja kriteerit ylläpidetään / tähän on löydetty hyvä treenimalli, jolla jatketaan
* seuruussa suuria puutteita; aloitetaan ihan pa ja ensimmäisen askeleen liikkeestä, jolloin kontakti ei saa tippua, temmon muutoksissa kontaktin pysyminen työn alle, vahvistetaan kokonaisuudessaan kontaktin pysymistä sekä koiran oikeata seuruupaikkaa. Jatketaan jo aloitettuja kotitreenejä / seuruu on edelleen työn alla ja treeneihin on otettu uusi ote ja toivottavasti tuloksia alkaa näkymään ennen seuraavaa koetta
* reakointia stopeissa (lt, ruutu jne); reakointiaikaa lyhennetään, terävyys ja valppaus mukaan liikkeeseen / tähän ei olla panostettu, sillä puute on hiuksen hieno koiran yleinen suoritustapa huomioiden, mutta ennen EVL siirtymistä tämä tulee ehdottomasti saada kuntoon
* noutoliikkeet (tunnari, hyppynouto, metalli); suussa voi pitää myös vierasta kapulaa, ote lujemmaksi ja kapula heti suuhun ei pyörittelyä, haistelua jne. sijaistoimintaa. Jatketaan kotitreenejä / tätä on saatu paljon eteenpäin ja Ripa on mielissään noutoliikkeistä, mihin olen treeneillä pyrkinyt. Kokeessa np oli 10 !
*  kaukot olivat jo todella hyvät ja varmat, joten niiden suhteen jatketaan päivittäin liikeratatreenejä, etäisyyttää otetaan kunhan takajalkojen pysyminen on varmaa / pientä epävarmuutta edelleen, mutta vahvistamista ja vaatimusta jatketaan




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti