sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Aika rientää, kun on mielekästä tekemistä ...

Agilityssä
kunnostauduttiin heti vuoden ekoissa kisoissa ja otettiin LUVA sijalla 2/29 JAUn kisoissa Vuokkoset Areenallla 4.1. - JIHAAAA ! Toinen rata olikin sitten HYL, mutta mitä siitä.

Loppiaisena oltiin Vuokkoset Areenaalla KKHn järjestämissä kisoissa ja tuloksena sieltä 4/15 vitosella.

HSKHn omissa kisoissa 12.1. juostiin kahden radan verran tuloksina 2 X HYL

Ja samaa rataa jatkui 18.1. I-HAHn kisat joissa 3 X HYL

Olen ollut niiiiin myöhässä ohjauksissa ja Ripa on päässyt tekemään omaa rataa laajoilla kaarteilla. Olen kyllä ylpee, että osaa olla itsenäinen ja tekee esteet jotka on edessä, mutta ohjatakin täytyis. Onneksi tämä laji on meille Just for Fun -juttu.

Tiistaina 14.1. oli tarkoitus osallistua HSKHn agiepiksiin, mutta samaa oli suunnitellut muutama muukin ja epikset venyi siinä määrin, että vaihdettiin ne treeneihin Sarin ja Nadan kanssa. Hyvä vaihtoehto, sillä treenit oli todella hyvät. Tehtiin rata, jossa oli tiukkoja käännöksiä pakkovalssein ja leijeröintiä. Pääsin oikein kokeilee että miten aikaisin voin Ripalle antaa estekäskyn, jotta suorittaa ja yllättävän ajoissa siis todella ajoissa ! Kärsin luottamuspulasta koiraan :p kisatilanteissa. Myös ennakoimalla riittävän aikaisin olin itsekin ajoissa ja "jäi aikaa" rauhalliseen radan etenemiseen, vau ! Ei siis muille vieras juttu, mutta jotenkin minä koin taas pienen valaistuksen.

Yritän panostaa kaikkiin mahdollisiin lähiseudun agikisoihin nyt, jotta päästään kisafiiikseen - ja onhan se vaan niin hauskaa !

Tokossa
tähän me panostetaan ! Hyvänmielentreeneillä sekä kotona että hallilla on saatu Ripaan sitä mitä olen tehiskaudella hakenut = yhteistyötä ja ei ole treenikentän voittanutta !
* Yhteistyö
odottaa intensiivisesti että annan luvan mennä kentälle "mennään", mennään yhdessä, on paremmin mukana siirtymissä ja jollei tehdä mitään niin "käy siihen" ja odottaa (patoo ?) kunnes tehdään. Luvalla "mennään"  nousee / tulee innolla oma-alotteisesti sivulle "töihin".
* Ei ole treenikentän voittanutta
Joskus jopa karkaa salaa kentälle ja "käy tiiviisti siihen". Lopetettaessa ei halua pois kentältä vaan joudun jopa houkuttelemaan !
Näistä edistysaskeleista olen todella iloinen !

Tehistreenit jatkuu säännöllisesti keskiviikkoisin. Ohjelmassa on ollut pääosin häiriön sietoa, noutoa, seuruussa kontaktin pysyminen, reakointia ensimmäiseen käskyyn varsinkin pm-tilanteissa; maahan ja sivu. Myös nopeuttaa ja vauhtia on pyritty kasvattamaan liikkeisiin kuten ruutu, lt ja ihan vain maahan menoon ja sivulle tuloon.

Ke 15.1. oli kisanomainen treeni yhdessä huippislaisten kanssa. Me teimme saman treenin kuin syksyllä ulkokentällä. Alla videot:

25.9.13, jossa aloitus vasta kohdasta 2.35 (vähän väärä järjestys tallenteessa)
http://www.youtube.com/watch?v=vg98c1Y1hA0&feature=youtu.be

15.1.14
http://www.youtube.com/watch?v=k0rwuxmEf88&feature=youtu.be

Kehään tulo muistikuvanikin mukaan parempi 15.1. Oli nyt reippaampi ja pää ylhäällä, ei roikkunut.
Odottaessa on paremmin kuulolla. Istumaan meno ei nyt juurikaan eroa. Siirtymä on 15.1. pidempi ja on tosi hyvin mukana ja innokas, häntä heiluu ! Palkattomuus ei juurikaan häiritse.
Lt:n alussa maahan menossa ei juurikaan eroja. Odottaessa on herkistynyt häiriöille molemmilla kerroilla (pää kääntyy, haistelee jne).  Reakoi molemissa aikas hyvin käskyihin VAIKKA syksyllä annan kyllä väärän käskyn "seis" sijaan suusta pulppuaa "maahan", mutta Ripa tekee ns oikein. Tammikuun kerralla on odotustilassa häiriö, jonka Ripa rekisteröi heti "sivu"käskyn  yhteydessä ja vauhti putoo ja sivulle tulossa silmukka. Palkka on ehdottomasti parempi syksyllä, jopa hyppää ilmaan. Mitääääh !
Tunnarin odotustilanteessa en näe mitä Ripa puuhaa tai minne katsoo tammikuun treenissä. Syksyllä joudun odottamaan, että Ripa nostaa kontaktin ennen käskyä, mutta vauhti tunnareille on silloin vähän parempi kuin temmikuussa. Työskentely tunnareilla on ripamaisen rauhallista ja tarkkaa. Palautus edelleen ongelmallista; puree ja paikkaa eteen arvotaan. Syksyn tallenteessa ei näy siirtymää, mutta tammikuussa tuossa vaiheessa Ripan mielenkiinto herpaantuu ja palkattomuus todellakin näkyy.
Hn aloitustilanne on parempi tammikuussa, nostaa kontaktin ennen käskyä ja on kuulolla. Pakulan nosto on parempi ja varmempi tammikuussa ja palautus on ok. Tosin puree :p Siirtymä ruutuun lähetykseen jälleen syksyltä puuttuu.
Ruutuun menot on kyllä aikalailla toistensa kopiot :D Odotus ruudussa on myös mälsää, koska molemmissa tapauksissa haukottelee ja tammikuussa vielä haistelee ja pää menee maahan (huoh!). Seuruuseen tlo aikalailaa vastaavat.

Onkohan siis mitään edistystä - no kyllä niissä mitä ollaan treenattu, mutta vielä vois treenata enemmän. Oisko esim hyvä pitää Ripaa vähän jännityksessä, että ruudussa ollessa voi tapahtua jotain yllätyksellistäkin.

Jotenkin mä kuitenkin retkahdin ilmoo Ripan HSKH ry:n kokeeseen 25.1. TAVOITE: rento kisafiilis ja saa tulla tipluja !

Paimennuksen
saralla ollaan käyty vain kerran lampailla 15.1. Somerolla. Ripa pääsi oikein talon töihin, kun lampaat otettiin häkistä tielle, josta kuljetus pellolle. Nooh, ei mennyt kaikki suunnitelmien mukaan ja koira vaihtoon. Ripa autoon ja Donny kehiin. D olikin todella pätevä ja korjasi tilanteen keräten lampit pitkin pihamaata nippuun ja kuljetti ne pellolle.
Toisessa setissä Ripa suoriutui joka tehtävästi vallan mallikkaasti ja sitten pellolla kuljetusta ja poispän ajoa.
Päivä oli hieno kaikilta osin - myös ilma !


Talon paimenet Bywater Gebke, Maisa; Piggyland´s Orlando, Joku ja Mi Sombra Captain Cook, Ripa


i




Donny-boy on ollut myös luonani viihdyttämässä ja tuonut säväyksensä laumaan ;) On se vain energinen pakkaus. Nyt alkaa rauhallinen makaaminen kotona mun jaloissa jo olla tuttua ja mukavaa.
Donnyn kanssa on treenitty sekä eteisessä että hallilla ahkeraan. Edistyy hurjaa vauhtia ja kuuliaisuus on lisääntynyt. Laimpailla sen todellinen luonne vasta tuleekin esiin ja voin vain kiittää tuota koiraa sen läsnäolosta <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti